Illallisvieraita

Aurinkobaletti 3.12.2021

Kuva: Jussi Virkkumaa

Oletko aina kuvitellut, että tanssitaide on jotain kovin vaikeaa, elitististä ja ryppyotsaista? Etsitkö vielä elämän tarkoitusta? Vai oletko laillani toivonut, että Downton Abbeyn kartanoon iskisi poltergeist? Jos vastauksesi johonkin näistä kysymyksistä on kyllä, ei tai N/A, minulla on suositus: käy katsomassa Aurinkobaletin Illallisvieraita.

Kaikki näyttää aluksi hyvin arvokkaalta, ylelliseltä ja juhlalliselta. Raskaat punaiset samettiverhot, pitkän illallispöydän peittämä valkoinen liina, kyntteliköt ja pöytähopeat, frakit ja iltapuvut. Viiksiään myöten (ne ovat todella hyvin kauniit) tyylikäs hovimestari ottaa yleisön vastaan ystävällisesti mutta herättää enenevässä määrin myös levottomuutta, etenkin vakuuttaessaan, että olemme aivan turvassa. Arvoisa lukija, en missään tapauksessa jättäisi puhelinta päälle tähän esitykseen saapuessa.

Jyrki Karttusen Illallisvieraita on hirvittävän hilpeä teos, joka leikittelee ns. korkean ja matalan, taiteen ja viihteen välillä. Taidokkaat tanssijat, koreografia ja toteutus kuuluvat eittämättä korkeakulttuuriin, mutta itse sisältö ammentaa kauhutarinoista ja laajemminkin populaarikulttuurista. Asetelma on lupaava, olen aina pitänyt sekä kummitustarinoista että kaikenlaisten hassujen lokeroiden iloisesta murtamisesta, oudoista jutuista ja vähän nyrjähtäneestä huumorista. Riemukseni koreografi mainitsi käsiohjelmassa myös männävuosien saippuaparodiasarja Kuplan, jolla taisi aikoinaan olla yksi suurimmista vaikutuksista oman huumorintajuni muokkautumiseen. Ei sillä, että sarjan tuntemisella olisi hirveästi tekemistä esityksen katsomisen kanssa, mutta sekin lupaili osaltaan, että nyt liikutaan viihdyttävissä sfääreissä.

Lupauksensa se pitikin. Kun illallisille kutsuttu meedio saapuu paikalle, alkaa toden teolla tapahtua. Verhot hulmuavat oikukkaasti, jostain kuuluu kirkunaa, henget ottavat milloin kenenkin valtaansa ja tarjottimen kuvun alta paljastuu tärisevä irtokäsi. Kauhu on kuitenkin niin komediallista, että eniten saattaisi pelätä lentävän hopealautasen ottavan kontaktia etummaisena istuviin, ellei astioiden sinkoilukin vaikuttaisi riittävän koreografioidulta. Katsoja saa hihitellä ja tyrskähdellä maskiinsa vailla huolta eikä herrasväkikään pienistä hätkähdä vaan yrittää välillä tyyntyä illallisensa pariin, kunhan hovimestari saa kerättyä astiat lattialta.

Illallisvieraita on totuttua teatterillisempi tanssiesitys, se sisältää odottamattoman paljon puhetta (joskaan ei yleensä kielellä, mitä kukaan yleisöstä kykenisi ymmärtämään), toisaalta istumista illallispöydän ääressä (joskin vähintään hovimestarin ottaa väliin valtaansa vastustamaton liike) ja yllättäviä pieniä tapahtumia. Ei tanssikaan ole minnekään unohtunut, päinvastoin. Liike on mukana pöydän ääressäkin. Tanssijat saavat pistää peliin koko ilmeikkyytensä ja erityisesti Linda Björkqvist on meedion roolissa aivan täydellinen kauhukomedienne. Illan parhaita hetkiä ovatkin ne, missä kauhukliseet ja tanssillinen taito pääsevät toden teolla kohtaamaan.

Kokonaisuus ei ehkä asetu aivan täydelliseksi palapeliksi, mutta sillä ei ole suurempaa merkitystä. Illallisvieraiden parissa viihtyy, sitä on hauska katsoa ja arvailla, mitä mahtaa tapahtua seuraavaksi. Aurinkobaletin tanssijoiden – Björkqvistin lisäksi hovimestarimme Côme Calmelet-Pyykkö, Elina Raiskinmäki ja Patrick Di Quirico – työtä on aina ilo katsella. Ote on kauttaaltaan humoristinen, loppukumarruksissakin rikotaan konventioita hieman montypythonmaiseen tyyliin. Teos on varmasti helposti lähestyttävä myös aloittelijoille; huumorin ja populaarikulttuuriviittauksilla leikittelyn lisäksi näen sen siansaksamaisessa kielessä viestin paitsi siitä, ettei se ole hirveän vakavaa jos kaikkea korkeakylddyyristä ei aina tunne ymmärtävänsä, myös siitä, että laji osaa myös nauraa itselleen.

Jokainen teos voi myös herättää katsojissa assosiaatioita, joita tekijät eivät välttämättä tulisi ajatelleeksikaan. Haluatteko kuulla? Ei se mitään, kerron silti. Itseäni alkoi kesken kaiken naurattaa sekin, että esitys kävisi myös kuvaelmaksi introvertin pahimmista kokoontumisiin ja illanviettoihin liittyvistä peloista: aluksi tunnelma on vähän jäykähkö eikä muiden juttuja aina tahdo tajuta. Joku tekee hermostuksissaan jotain hieman outoa ja toiset katsovat häntä pitkään. Ilta käy vain tukalammaksi kun hieman viiniä nautittuaan seurueen jännitteet alkavat purkautua, persoonat muuttua ja hetken päästä jo tavarat lennellä…

Oli miten oli, Illallisvieraita tarjosi mukavan rentouttavan hetken joulukuisen sähellyksen keskellä. Onko esityksellä syvällisempää sanomaa? No, sehän lupasi selvittää elämän tarkoituksen. Mikä se on ja mitä Britney Spearsilla on kaiken tämän kanssa tekemistä, sen saatte selville ostamalla lipun johonkin muutamasta jäljelläolevasta esityksistä. Ei muuta kuin mars lippukaupoille, aikaa ei ole hukattavana! Mutta muistakaa sulkea se puhelin. En ole ollenkaan varma, etteikö se irtileikattu käsi kuulu jollekin huolimattomalle katsojalle…

Esityksen kotisivu

Kielet: englanti ja ??

P.S. Jäin kaipaamaan tarkempia tietoja käytetystä musiikista – tämä tosin ei ole ollenkaan ainutlaatuista eikä koske vain tätä esitystä tai Aurinkobalettia. Lisäksi Calmelet-Pyykön viikset ansaitsisivat tulla erikseen mainituksi käsiohjelmassa.

Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s